Megaviikonloppu 21.-22.9.

Otavan ja YlVin Megaviikonloppua vietetään tänä vuonna Seitsemisen kansallispuistossa. Kahden päivän aikana pääsemme nauttimaan erämaan tunnelmaa. Luvassa on ikivanhaa metsää, hiljaisia soita ja harjumaisemia. Tutustumme myös kansallispuistoon sydämeen, jo vuonna 1910 suojeltuun Multiharjun aarnimetsään. Siellä vanhimmat kilpikaarnaiset männyt lähentelevät 400 vuoden ikää.

Megaviikonlopun aikana nautitaan kansallispuiston poluista ja maisemista, tehdään herkullista retkiruokaa trangioilla sekä nukutaan vaellusteltoissa, laavuissa ja erätovereissa. Lisäksi seikkailijat suorittavat Metsä-taitomerkin, tarpojat pääsevät taituroimaan Selviytymis-tarpon parissa ja samoajat syventävät matkan aikana tietämystään suomalaisesta luonnosta. Lisäksi kaikki Megaviikonloppuun osallistuvat saavat viikonlopun päätteeksi Seisemisen kansallispuiston kangasmerkin.

Mitä ja kenelle: Megaviikonloppu on tarkoitettu seikkailijoille, tarpojille, samoajille ja johtajille.

Missä ja koska: Megaviikonloppu järjestetään 21.-22.9.2019 Seitsemisen kansallispuistossa.
• Seikkailijoiden ja tarpojien Megaviikonloppu alkaa lauantaina 21.9. klo 9.30 Seitsemisen luontokeskukselta.
• Samoajien Megaviikonloppu puolestaan alkaa lauantaina 21.9. klo 9.30 Saari-Soljasen parkkipaikalta.
• Retki päättyy kaikilla sunnuntaina 22.9. klo 15 Seitsemisen luontokeskuksella.

Reitit ja kantamukset: Seikkailijat ja tarpojat taittavat viikonloppuna matkaa yhteensä n. 17 km, joista ensimmäiset 10 km lauantaina. Seikkailijoiden ja tarpojien yöpymisvarusteet (teltat, makuupussit ja makuualustat) kuljetetaan autokyydillä lauantaina yöpymispaikalle ja sunnuntaina Seitsemisen luontokeskukselle.

Samoajat taittavat puolestaan Megaviikonlopun aikana 22 km, josta ensimmäiset 15 km kuljetaan lauantaina. Samoajien rinkoista löytyvät myös samoajien yöpymisvarusteet.

Hinta ja laskutus: Megaviikonloppu maksaa 12 euroa per osallistujia. Osallistumismaksu pitää sisällään retken ruuat ja eväät sekä retkestä saatavat merkit. Osallistumismaksu maksetaan Otavan tilille ilmoittautumisen jälkeen, sähköpostiin tulevien ohjeiden mukaisesti.

Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen tapahtuu jäsenrekisteri Kuksan kautta torstaihin 12.9. mennessä. Ilmoittautumislomakkeelle pääset tästä ->